Laitettiin herätys puoli seitsemäksi, jotta ehdittäisiin ihastella kanjonia ennen tuskastuttavaa kuumuutta. Ihan tehokkaasti noustiin ja sitten aamukahvia hakiessa todettiin, että kello onkin vasta kuusi. Nokialainen ei tiennyt, että koko Arizona ei käytä kesäaikaa ja oli itsekseen vaihtanut ajan. No oltiin ainakin ajoissa liikkeellä!
Grand Canyon saavutettiin vajaata tuntia myöhemmin, ja ensimmäisenä otettiin sukkulabussi South Kaibab Trailin päähän. Bussissa nähtiin myös ensimmäiset suomalaisturistit, muttei jaksettu olla sosiaalisia. Käveltiin vaellusreittiä 40 min alas Cedar Ridgelle, ja rangerin vinkkien mukaan siitä vielä 10 min seuraavalle harjanteelle. Näkymät olivat käsittämättömät: jyrkkiä korkeuseroja ja kanjoneita toinen toisensa sisällä.
Lämpötila kanjonin reunan alla voi olla kymmenen astetta reunaa korkeampi, joten lähdettiin vajaan kahden tunnin seikkailun jälkeen kiipeämään takaisin ylös. Hieman puuskutellen nousu vaatikin ainoastaan 45 min. Ei vaan osaa mennä hiljaa...
Patikoinnin jälkeen mentiin Canonin tarjoamaan valokuvaustyöpajaan, jossa sai pari tuntia räpsiä kuvia Canonin järkkärillä ja putkella ohjaajan opastaessa. kokeilin pykälää parempaa 50D 18-200 mm putkella, mutta eipä ainakaan tullut tunnetta, että olisi pitänyt hankkia sellainen. Tiina tutustui samalla meidän omaan kameraan hieman paremmin.
Loppupäivä katseltiin kanjonia lukuisilta eri maisemapaikoilta. Auringonlasku Hopi Pointilta oli kuitenkin pilvisyyden vuoksi pienoinen pettymys. Valtava se kanjoni on joka tapauksessa ja hieman joutui Tiina taivuttelemaan, että sai luopumaan vaelluksesta kanjonin pohjalla virtaavaalle Colorado-joelle. Järkevä valinta toki oli, ja seuraavan päivän lehdessä olikin juttu uhkarohkeista matkailijoista, jotka uskovat liikaa omiin voimiinsa ja liian vähän kuumuuden ja jyrkän nousun vaatimiin olosuhteisiin. Joka vuosi sillä matkalla kuolee joku...
Suositellaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti