Viimeiset päivät

Lauantaiaamuna herättiin seitsemän aikoihin ja lähdettiin motellikahvin ja -donitsin jälkeen kohti Huntington Beachia. Surffikisailut olivat jo käynnissä, vaikka kisakylää rakennettiinkin edelleen. Neljällä kilpailijalla kerrallaan oli 20 min aikaa vakuuttaa tuomaristo, ja joka erästä kaksi parasta pääsi aina jatkoon. Seuraaminen oli kiinnostavaa, vaikkei ihan kaikkia lajin hienouksia ymmärrettykään.

Toisaalla rannalla oli viikolla kuolleen hengenpelastusleiriläisen muistotilaisuus, ja kasa hengenpelastajia ja leirillä olleita junioreita oli kokoontunut laudoillaan rannan tuntumaan.

Matka jatkui tukkoisen LA:n jälkeen kohti rantakaistaa pohjoiseen. Valtatie 1 veti hetkittäin, mutta toisaalla taas madeltiin. Mailit kertyivät kuitenkin hiljalleen, mutta hienoja maisemia ei enää jaksettu pysähtyä taltioimaan samalla innolla kuin reissun alussa. Hienoa oli kuitenkin. Tien jatkuessa hetken sisämaassa pysähdyttiin myös yhdellä viinitilalla toteamassa, että ostetaan viinimme marketista. Maistelu olisi hieman houkutellut ja 12 dollarilla olisi saanut tutustua seitsemään eri viiniin, mutta yöpyminen autossa parkkipaikalla ei innostanut.

Päivän vaihtuessa iltaan päätettiin ottaa joku motelli seuraavasta kylästä. Rantatiellä kyliä oli harvakseen, mutta näkymät mahtavia. Niinpä hinnatkin olivat korkeampia totuttuun verrattuna, ja oikeastaan ensimmäistä kertaa tuli selvä rahastuksen maku. Satasen motelliyöhön olisi kuulunut tosin sauna, muttei tullut siinä tilanteessa kokeiltua.

Sen sijaan käytiin nopeasti suihkussa ja lähdettiin rannalle ihastelemaan auringonlaskua. Pullo viiniä meni istuskellessa ja reissun eri vaiheita kertaillessa. Fiiliskuvia tuli enemmän kuin tarpeeksi ja tunnelmaa saapui vielä täydentämään pari delfiiniä, jotka näyttivät nekin viihtyvän hyvin hyppiessään rannan tuntumassa.

Sunnuntaiaamuna todettiin, ettei näkyvyyttä ollut juuri lainkaan, joten kateltiin rauhassa British Openin viimeistä kierrosta motellihuoneessa. Jossain vaiheessa oli kuitenkin lähdettävä, ja kun jätettiin rahastusaamiainen väliin, alkoivat sumuiset mailit tuntua entistä pidemmiltä. Jokunen kerta pysähdyttiin houkutteleville maisemapaikoille, mutta kuvaus- ja katseluherkkyys on laskenut reissun edetessä. Rantatie San Diegosta Huntingtoniin oli niin kaunis sekin, ettei tämä polku etenkään utuisena sunnuntaina päivä ennen kotimatkaa enää sytytä. Eikä kasvava nälkä asiaa auttanut! Wildlife tuli kuitenkin tutuksi elefanttihylkeiden ja muutaman kondorin avustuksella.

Santa Cruzissa tavattiin Hartin ja Annen kanssa de la Vuegan frisbeegolf-radalla. Olin käsittänyt, että tämä olisi yksi planeetan hienoimpia paikkoja tuota kauniin kesäsunnuntain lajia harrastaa. Rata itsessään ei ollut kuitenkaan mitenkään erityinen, vaan hienous tuli pikemminkin kauniista metsästä. Ja meidän tasolla kannattaa keskittyä siihen esteettiseen puoleen, kun taitotaso ei ainakaan häikäise. Viimeinen väylä Top of the Worls oli mieleenpainuva, kun kukkulan päältä näki aikaisemmat 26 väylää ja maisemat olivat muutenkin hienot. Kirkkaammalla säällä kukkulalta näkisi varmaan merelle asti...

Illalla ympyrä sulkeutui ja saavuttiin takaisin alkutaipaleen tukikohtaan Hartille ja Annelle. Ilta meni leppoisasti seurustellessa hyvän ruuan ja viinin ääressä.

Maanantaina kerättiiin vielä aamupäivällä uima-altaassa voimia pitkälle kotimatkalle. Kun viimeisellä pikataipaleellakaan ei ollut ongelmia, saavuttiin hyvissä ajoin kentälle. Autoilu sujui kaiken kaikkiaan hyvin, eikä suunnistamisessakaan ollut varsinaisia ongelmia missään vaiheessa. Ei kerätty sakkoja tiellä eikä parkissa. Parista Priuksesta piti luopua, mutta se olikin odotettavissa.

Lennot Amsterdamin kautta Helsinkiin tuntuivat piiitkiltä, eikä uni maittanut ennen kuin bussissa Helsingistä Tampereelle. Raukea olo. Onneksi loma jatkuu vielä, niin saa palautua kaikessa rauhassa. Olipa vaan onnistunut reissu - huh-huh!

Lähipäivinä lisäillään vielä kuvia ja kartta toteutuneesta matkasta, kun ei aivan menty kaikkien suunnitelmien mukaan!